perjantai 24. toukokuuta 2013

Ruokaretkellä

 

AHVENEN NYLKEMISTÄ


Kävimme Tonterin kanssa kalastamassa, ja ei kovin isoja saaliita saatu, mutta kuitenkin jotain. Päätimme syödä kalat, joten katsoimme YouTubesta ohjevideon, kuinka nylkeä ahven. Sitten hankimme veitsen, suolaa ja kertakäyttölautasia, ja rupesimme harjoittelemaan ahvenien nylkemistä. Aluksi oli hieman hankaluuksia, mutta kun homma alkoi sujua, saimme kaikki kalat nyljetyksi nopeasti ja suolasimme ne. Sitten vain paistoimme ne paistinpannulla voin kera, ja ne käpristyivät hassusti. Kun ahvenet olivat valmiita, maistoimme niitä ja ne maistuivat taivaallisille. Jotkut jotka eivät kovasti pitäneetkään kaloista, jättivät ne kesken, mutta hylätyt kalat eivät kauaa säilyneet pöydällä, kun ne päätyivät jo parempiin suihin. Syötyämme tulimme siihen tulokseen, että itse ongitut ja valmistetut kalat maistuivat paljon paremmille kuin kaupasta ostetut.



 

maanantai 17. syyskuuta 2012

6a Nuuksiossa

PE 30.8.2012

6a:n Telttaretki Nuuksiossa

Perjantaina 6a luokka lähti telttailemaan Nuuksioon rinkat ja muut tavarat mukanaan.
Kasseja, telttoja ym. tavaraa laitettiin autoon joka ajoi tavarat puolestamme telttailu-alueen lähistölle. Rinkat pistettiin selkään ja lähdettiin Nuuksiota päin. Menimme aluksi bussiin ja odotimme kunnes olisimme perillä. Kun olimme Nuuksiossa, meidän täytyi jatkaa matkaa kävellen metsäistä reittiä, ja se oli rankkaa. Monet lähtivät kovaa vauhtia jonon etuperälle. Retkellämme oli todella kivaa vaikka tuli pieniä ongelmia tuli mm. yhdet nuoret piti teknobileet klo 11-04. Videosta näkee kun opemme Ville Teittinen menee komentamaan niitä. Teltat pystytettiin todella nopeasti ja pääsimme viettämään ihanaa vapaa-aikaa.




sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kasvitarhan vuosi

Joskus tulee mieleen, että voisi pikakelata kasvitarhan vuoden. Luontoluokka 6a kelasi. Kiitos myös koulun riistakameran..


Sadon korjuun aikaon nyt ja satoa nautitaan köksäntunneilla vuoden ympäri.

by 6a

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kasvitarhalla 3–luokan kanssa!

Oli ihana kesäpäivä, aurinko paistoi paahtavasti meidän selkään. Saimme nauttia päivästä ihanien 3. luokkalaisten kanssa. Mutta ensin kannoimme kotiluokasta itse-kasvattamamme kasvit kasvitarhalle, jonne piti saapua pari Yleisradion reportteria tekemään juttua, mutta arvatenkin he eivät saapuneet.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Solututkimus Heurekassa

Solututkimusemme alkoi Heurekassa klo 9.00. Kaikki ottivat itselleen parin ja menivät istumaan koepöydän luokse. Pöydällä oli tarjotin, jolle oli asetettu pinsetti, pala punasipulia, petrimalja, mikroskooppi ja niihin tarkoitettuja tutkimuslasinpalasia, pipetti, punaista väriainetta ja vettä.
TUTKIMUS 1
Tutkimusongelma: Saammeko sipulin soluja näkymään mikroskoopilla?

Näytteemme kuvattu kameralla
mikroskoopin okulaarin läpi.
Tumakin näkyy.
Hypoteesi: Saamme, jos lisäämme siihen väriainetta.

Mitä teimme: Irrotimme sipulin valkoisesta osasta ohuen läpinäkyvän kalvon ja asetimme sen pieneen kuppiin, jonne lisäsimme pipetillä punaista väriainetta. Tökimme kalvoa, jotta se peittyisi täysin väriaineeseen. Jätimme kalvon väriaineeseen niin kauaksi aikaa, että väriaine imeytyisi siihen.
 Otimme kalvon pois n. 10 minuutin päästä, jolloin se oli värjäytynyt punaiseksi. Asetimme sen petrimaljaan, ja laitoimme siihen kahdeksan pipetillistä vettä, jotta liika väriaine lähtisi pois. Sitten laitoimme sen tutkimuslasinpalaselle pinsettien avulla ja suoristimme sen. Sitten laitoimme sen mikroskoopille. Mikroskoopin näkymä oli hieno, näimme soluja ja tuman.

Tulos: Hypoteesimme meni oikein, ja ongelmaan on saatu ratkaisu: Sipulin solut voi nähdä mikroskoopilla, jos siihen lisää väriainetta.

TUTKIMUS

Näytteemme solut kuivuivat,
kun laitoimme suolaa.
Kuvattu mikroskoopin läpi
tavallisela kameralla.
Tutkimusongelma: Kuoleeko sipulin solut, jos niihin lisää suolaa?

Hypoteesi: Kuolevat jos ne eivät saa vettä.

Mitä teimme: Irroitimme tällä kertaa sipulin punaisesta osasta ohuen kalvon. Asetimme sen tutkimuslasinpalaselle, ja laitoimme sen päälle suolavettä. Odotimme n. 10 minuuttia, ja huomasimme, että punainen väri alkoi haalistua.
 Laitoimme sen mikroskoopille, ja katsoimme linssiin. Se näytti samanlaiselta, mutta liilalta.

Tulos: Kyllä kuolevat.

Kirjoittivat Alma ja Anna-Leena Luonto ja tiede 5A

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Lemmikki filmi

Tässä on lyhytvalinnaisessa tehty koulutyö, jossa kerromme hieman lemmikeistä.
Kuvasimme muutamana päivänä toistemmeluona omien lemmikkiemme puuhia.
Lemmikit ja eräs nimeltämainitsematon Minka nauttivat herkuista ja huomiosta.
Sitten oli edessä editointi josta kunnia menee Pauliinalle.
Toivottavasti pidätte!
Enjoy!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Aino, Julia, Maria 9E - LuMa projekti

Ruoan säilyvyys








Tutkimuksen aihe oli mielenkiintoinen, koska olemme kiinnostuneita ruoasta ja lisä- ja säilöntäaineet ovat nykyaikana suuri osa päivittäistä ruokavaliotamme. Halusimme kokeilla miten luomutuotteet/kotimaiset (lisä- ja säilöntäaineettomat) eroavat vastaavista normaaleista tuotteista. Kuitenkin siitäkin on paljon puhuttu, kuinka ihmisten tulisi syödä enemmän luomutuotteita ja ns. ”suosia suomalaista”. Halusimme tutkia eri ruoka-aineiden säilyvyyttä. Sen lisäksi tämä on tavallaan jatkoa viime tutkimuksellemme, jossa otimme selvää entisaikojen ruoansäilöntätavoista. Meillä oli tutkimuksessa kaksi vastaavaa tuotetta, suomalainen ja ulkomaalainen (Esp.) tomaatti, tavallista ja luomumaitoa 1 litran tölkki, ja vaaleaa, paloiteltua paahtoleipää kaksi pakettia, toisessa leivässä oli säilöntäaineita, toisessa ei. Tomaattien säilymisessä ei ollut merkittävää eroa, paitsi homeiden värissä. Tavallinen maito säilyi paremmin, kuin luomumaito.
Leivistä lisäaineeton säilyi huomattavasti paremmin, kuin lisäaineellinen.
Havainnoistamme teimme johtopäätöksiä, että lisäaineeton leipä säilyy paremmin,
kuin vastaava ja vastaavissa oloissa säilytetty, lisäaineellinen leipä. Vaikka lisäaineettomassa leivässä parasta ennen merkintä oli 10.2, eli se oli viisi päivää aikaisemmin kuin lisäaineellisessa.
Samoin luomu maito säilyi paremmin kuin tavallinen (ei niin paljon hometta).
Jääkaapissa olleet maidot kaadoimme laseihin ja huomasimme heti, että luomu maidossa oli ohut kalvo, mutta taas tavallinen maito näytti ihan normaalilta. Maistoimme tavallista maitoa ja se maistuikin ihan tavalliselta,
mutta siinä oli kyllä pieni sivumaku. Se kävisi vaikka lettutaikinaan ihan hyvin, muttei ehkä kuitenkaan juotavaksi. Molemmat tomaatit säilyivät melko hyvin. Kotimaisen tomaatin kuori oli vähän rypistynyt ja sisältä näytti normaalilta. Ulkomaisessa tomaatissa kuori oli sileä, mutta päällä oli vähän hometta.
Sisältä se oli myös normaali, se oli myös vähän kypsempi kuin kotimainen. Molemmat tomaatit tuoksuivat ja maistuivat tavallisilta, etenkin tuoksu oli voimakas. Kaikenkaikkiaan vaikka välillä olimme ehkä nykyteknologian takia tutkimuksessa hermoromahduksen partaalla, oli meillä kuitenkin loppujen lopuksi ihan hauskaakin.:) Saimme itsekin tästä tutkimuksesta paljon irti, opimme paljon asioita ja erään henkilön ruokavalio sai muutoksen tämän tutkimuksen kautta. Näillä mennään!