Teimme tutkimuksen kahdesta koirasta, Minneystä ja Santusta, joilla on erilaiset luonteet. Opetimme molemmille samat temput samassa ajassa ja nyt kerromme, miten koirat pärjäsivät!
Halusimme tutkia tätä, jotta näkisimme, kuinka erilaiset luonteenpiirteet vaikuttavat koirien oppimiseen. Ongelmana oli, miten eriluonteiset koirat oppivat samat temput. Aloimme ratkoa tätä ongelmaa, koska olemme kaikki hyvin kiinnostuneita opettamaan koirille temppuja, joilla voimme selvittää niiden oppimista. Tämän ongelman ratkaisemiseksi tarvitsemme tietoja siitä, miten opettaa koiria oikealla tavalla. Keksimme tutkia tätä aihetta, koska meillä oli jo valmiiksi kaksi eriluonteista koiraa.
Tavoitteemme oli opettaa molemmille koirille samat temput samassa ajassa. Tiesimme kuitenkin, ettei se voi olla täysin mahdollista, sillä jokainen koira on oma yksilönsä.
Ohi -harjoituksessa pyritään opettamaan koira kävelemään nätisti (ei hauku, murise, vedä yms.) muiden koirien tai ihmisten ohi. Ei hypi -harjoituksessa koiraa opetetaan olemaan hyppimättä ihmisten päälle heidän tullessa kotiin, vaikka koira on innostunut.
Molemmilla koirilla meni aluksi vähän huonommin mutta ne kehittyivät nopeasti.
Kokeilimme temppuja vuoden päästä uudestaan ja koirat muistivat temput ihan hyvin.
Päädyimme siihen lopputulokseen, että koirien luonteenpiirteet vaikuttavat oppimiseen erittäin paljon, varmaan eniten. Ei rotu, ei koko, vaan luonne.
Santtu on luonteeltaan innokas, eikä siksi onnistunut ohi-harjoituksessa yhtä hyvin kuin Minney. Minney osaa mennä koirien ohi vetämättä, mutta joskus kuitenkin ulvoo isoille koirille. Santtu taas vetää aina, mutta ei enää hauku niinkään.
Molemmat onnistuivat ei hypi-harjoituksessa erinomaisesti, tosin hieman eri tavoin. Santtu odottaa hieman kärsivällisemmin, kuin Minney, joka ei malttaisi olla hyppimättä. Molemmat ymmärsivät jujun kuitenkin hyvin ja eivät hypi läheskään niin paljon kuin ennen.
Huomasimme myös, että eri harjoitukset vaikuttavat toisiinsa. Esim. paikka-käskyä voi hyödyntää ei hypi-harjoituksessa ja jos koira osaa kävellä vierellä, on ohittaminenkin helpompaa.
Huomaamme myös, että koirat tottelevat eri tavalla pentuina ja aikuisina. Pentuina innokkuus estää keskittymistä, mutta aikuisena, kun koirat vähän rauhoittuvat, temppujen opettaminen ja toteuttaminen on helpompaa.
Koirat kehittyivät molemmat hyvin, mutta harjoiteltavaa riittää aina! Olemme hyvin tyytyväisiä tutkimukseemme.
Tutkimuksen toteuttivat Petra, Rina, Nora ja Ella 9E-luokalta.